Yrittäjä Anna Haataja 

“Uuden oppiminen ja taitojen kehittäminen on yksi työni suurimmista palkinnoista tyytyväisten asiakkaiden ohella, siksi kouluttaudun jatkuvasti lisää. Olen tehnyt ripsiä vuodesta 2011 lähtien noin tuhannen silmäparin vuositahtia, joten voisin sanoa kaikista palveluistani erikoistuneeni juurikin ripsienpidennysten tekoon, sekä lisäksi teen päivittäin brassisokerointeja. Olen myös toiminut kaksi vuotta ripsienpidennys- ja lash lift-kouluttajana kansainvälisellä ja arvostetulla Ruthie Belle-ripsibrändillä.

Kosmetologina olen suuri tunnelman ystävä. Sopiva valaistus, rentouttava musiikki ja lempeät otteet ovat hoitojeni kulmakiviä. Olen saanut runsaasti hyvää asiakaspalautetta rauhallisesta hoitotavastani, miellyttävästä kädenjäljestäni ja huolellisuudestani. Erikoisosaamistani ripsien lisäksi ovatkin juuri rentouttavat, kokonaisvaltaiset hoidot, joissa mieli lepää ja ajatukset selkiytyvät. Olen opastanut kaikki samat tilat kanssani jakavat kosmetologit tämän tunnelmallisen hoitotyylin osaajiksi. 

Ihmisenä olen rempseä, puhelias ja avoin, mutta kuuntelen mielelläni asiakkaitani eikä minua haittaa, vaikka oltaisiin vain hiljaakin. Saan eniten voimaa ja motivaatiota työhöni asiakkaistani, joiden tapaamista odotan joka kerta yhtä innolla. Vuosien varrella on elämän koko kirjo tullut tutuksi sen iloineen ja suruineen, ja ne on asiakkaiden kanssa yhdessä naurettu ja itketty pois. Olet toki yhtä tervetullut myös  satunnaisena kävijänä!”

Instagram @kauneushoitolatuike

Valitse ammatti jota rakastat, niin sinun ei tarvitse koskaan tehdä päivääkään töitä.

Sopimusyrittäjä Saila-Mari Alatalo 

Tmi Saila-Mari Alatalo toimii vuokralaisena Tuikkeen tiloissa.

Saila-Mari on suorittanut kauneudenhoitoalan perustutkinnon vuonna 2015 ja on valmistunut myös hierojan ammattiin. Saila-Marin suosituimpiin hoitoihin kuuluvat sokeroinnit sekä ripsien ja kulmien käsittelyt kuten lash & brow lift. Sailan kasvohoidoissa saat varmasti rentoutua, sillä Sailan hierontaotteet ovat varmat ja lempeät hierojan ammattitaidolla. Mikäli tarvitset palvelua iltaisin, Sailan puoleen kannattaa kääntyä sillä hän tykkää työskennellä virka-aikojen ulkopuolellakin! 🙂

Instagram @tmisailamari

Sopimusyrittäjä Henna Nurmikumpu 

Tmi Henna Nurmikumpu toimii vuokralaisena Tuikkeen tiloissa.

Reipas ja ahkera Henna suoritti Tuikkeessa viimeisen työssäoppimisen kosmetologiopintoihinsa liittyen ja tuli sen jälkeen vahvistamaan tiimiämme Rovaniemellä. Henna on innokas opettelemaan uutta, ja hänen palveluistaan löydätkin lähes kaikki hoitomme jalkahoidoista lymfaboots-paineluterapiaan ja kasvohoidoista ripsienpidennyksiin. 

Instagram @tuike_henna

Ripsiteknikko, kosmetologi Aino Keränen 

Aino on huolellinen ja tarkka ripsiammattilainen, jolta löytyy myös kosmetologin koulutus. Ripsienpidennyksiin sekä lash & brow lifteihin keskittyvä Ainon yritys on vuokratuolilla Rovaniemen Tuikkeessa.

Instagram @tmiainoemilia

Huomioithan, että meidät tavoittaa melko huonosti puhelimitse. Hoitolassa ollessamme keskitymme asiakkaaseen puhelimen ollessa äänettömällä ja vapaapäivinä emme päivystä puhelinta. Meille saatkin kätevimmin varattua ajan nettivarauksen kautta. Mikäli sinulla on kysyttävää palveluistamme, voit aina laittaa sähköpostia tai vaikkapa tekstiviestin. Jos sinun täytyy perua tai muuttaa aikaasi, voit tehdä sen veloituksetta viimeistään 48 tuntia aikaisemmin nettiajanvarauksen kautta sähköpostiisi tulleen varausvahvistuslinkin avulla, tai tekstiviestitse numeroon 044 2726653. Peruutus on voimassa kun vahvistamme sen saapuneeksi viestillä. 

Olet sydämellisesti tervetullut tunnelmalliseen hoitolaamme!

Anna Haataja

Anna Haataja

SKY-kosmetologi, yrittäjä

044 272 6653 (tekstiviestit)
anna@kauneushoitolatuike.fi

Koulutukseni (Anna)

  • Geelikynnet, Universal Nails 2011
  • Klassiset ripset, BeautQ Professional 2011
  • Klassiset ripset, Consult Lady 2013
  • Ripsien kestotaivutus ja kestomaskara, Consult Lady 2014
  • Volyymiripset, LashLovers 2014 sertifioitu ammattilainen
  • Sokerointi, Skin Candy 2014
  • Kehon intialainen hieronta, koulutuskeskus Harmonet, 2014
  • Geelikynnet, Mosaic 2014
  • HotStone Kuumakivihieronta, Ilmajoen opisto 2015
  • Suihkurusketus, MoroccanTan 2015
  • Microblading, MaxBrows, 2016
  • Volume master class, Cristel Studio 2016
  • MegaVolume, Daria Ziolkowska 2016
  • Shellac-kestolakkaus, CND 2017
  • Volyymiripset, Ruthie Belle 2017
  • Lash lift, lash botox & lamination, Ruthie Belle 2017
  • Kouluttajakoulutus, Ruthie Belle 2017
  • SKY-Kosmetologi, Lapin ammattiopisto 2017 (sisälsi mm. Alexandrian sokerointikoulutuksen, Yon-ka, Phytoceane ja Biodroga-ihonhoitosarjojen koulutukset)
  • Sokeroinnin ergonomia- ja tekniikkakoulutus, Helmi 2017
  • Sokeroinnin brassikoulutus, Helmi 2018
  • Microblading, PhiBrows, 2018
  • Perfect Mix-volyymiripsikoulutus, SeeBeauty 2019
  • InLei Lash lift & Lash Filler, InLei Finland 2019
  • Lash Camp, Beauty Academy by CC 2019
  • Unna Nordic-kasvohoitokoulutus, Naviter Oy 2019
  • InLei Brow Lamination-kulmien laminointi 2020
  • Ripsiliimojen kemia, Beauty Academy by CC 2020
  • Ripsikoulutuswebinaari, Cristel Studio 2021 
  • Kaunista ja kannattavaa-verkkokoulutus 2022
  • CND Shellac Kestolakkaus 2022
  • Kosmetiikkaneuvoja, REDU 2022-2024
  • Kaunista ja kannattavaa-verkkokoulutus 2023
  • PREP Lash lift-koulutus, Royal beauty group 2023
  • Evolve Lash Event-ripsiseminaari 2023
  • Light ASMR massage-kosketushoito 2024