Yrityksen alkutaival

Kuva: Milla Keskipoikela

En ollut pienenä kovinkaan kiinnostunut kauneudesta, ja kuljinkin lähes meikittä melkein yläasteen loppuun. Lukiossa ja sen jälkeen ammattikorkeakoulussa ulkonäkö ja esteettiset asiat alkoivat kuitenkin kiinnostaa. Selailin blogeja ja YouTubea, ja sainkin sieltä paljon inspiraatiota pukeutumiseen, ihonhoitoon ja meikkaukseen.

Ollessani koulun ohella vuosia myyjänä tavaratalossa sekä asiakaspalvelutyössä toimistossa, täytyi minun kiinnittää huomiota huoliteltuun olemukseen päivittäin. Tuona aikana ystäväni teki minulle ensimmäiset rakennekynnet, joista kipinä käsillä tekemiseen syttyi. Kokeilin tehdä kynsiä itselleni ja huomasin, kuinka paljon huolitellut ja kauniit kädet vaikuttavat koko olemukseeni positiivisesti. Kynsien teko ei kuitenkaan ole mitään helppoa puuhaa, jos haluaa toimia aseptisesti, turvallisesti ja oikealla tekniikalla, joten hakeuduin ensimmäiselle kynsikurssille vuonna 2011. Tuon kurssin jälkeen perustinkin toiminimeni, joka edelleen tänäkin päivänä kantaa paperilla nimeä Kynsistudio Tuike. Olin tuolloin 21-vuotias. Toiminta pyöri ensimmäiset vuoden kotini yhteydessä.

Alkutaipaleen kynsitöitä

Ripsienpidennykset valloittavat

Syksyllä 2011 eräs kynsiasiakkaani mainitsi minulle, että ripsienpidennykset ovat kova juttu ja tekevät tuloaan Suomessa. Kiinnostuin aiheesta niin paljon, että lähdin aiheesta sen enempää tietämättä kouluttautumaan klassisten ripsien tekoon. Tuo päätös muuttikin sitten koko elämäni. Koska Rovaniemellä ei tuolloin ollut montaakaan ripsientekijää, sain jatkuvasti kyselyitä tästä uudesta ihmeellisestä kauneushoidosta. Kun Yummy!-blogin Jenni kävi meillä ottamassa ripsienpidennykset ja teki käynnistään postauksen blogiinsa, homma niin sanotusti räjähti käsiin. Soittoja ja viestejä tuli jopa joulupäivänä, koska kaikki halusivat kokeilla ripsiä. Jonkin aikaa niitä sitten tehtiinkin jopa niin paljon, että yhdessä vaiheessa oli pakko pitää puoli vuotta täysin taukoa ripsien teosta. Kuidut ja liimat tulivat jo uniinkin.

Klassiset ripset jostakin vuosien takaa

Keväällä 2012 Kauneushoitola Luminea etsi vuokralaista pian avautuvaan uuteen tilaansa. Hain paikkaa ja sain sen, Luminean alla toimin noin puolitoista vuotta. Se oli mukavaa aikaa, vaikka teinkin koko sen ajan kahta työtä mennen aamulla toimistotyöhön ja illaksi hoitolaan. Muistan kerran päässeeni lähtemään kotiin jo kuudelta ja tehneeni siitä Facebook-päivityksen, koska se oli niin ainutlaatuinen tilanne.

Lumineassa. Kuva: Janne Pallari

Huone Lumineassa kävi kuitenkin ahtaaksi ja niinpä siirryinkin kesällä 2013 Beauty 4 You:n yhteyteen noin kilometrin päähän. Samana syksynä irtisanouduin palkkatyöstäni ja jäin kokopäiväiseksi yrittäjäksi. Tämän jälkeen ripsihuoltoja ja -laittoja on kertynyt vuosittain noin tuhat asiakaskäyntiä. Asiakaskunta koostui alkuaikoina omista tutuista ja heidän tutuistaan, mutta melko nopeasti sana levisi ja kalenteri onkin ollut mukavan täynnä kaikki nämä vuodet, mistä olen todella otettu ja kiitollinen.

Hoitohuone Beauty 4 Youssa oli tilava ja lämminhenkinen.

Oman hoitolan pitäjäksi

Ajatus ikiomasta hoitolasta kyti mielessä ja kun sopiva omakotitalo tuli myyntiin, tartuin tilaisuuteen. Vaatimuksena oli, että asiakkaille olisi oma sisäänkäynti ja wc-tilat ja kodin puoli olisi omassa rauhassaan. Kielasmutkasta tällainen talo sitten löytyikin ja kevättalvi 2015 meni armottomasti remontoidessa. Vapun aikaan 2015 otin ensimmäiset asiakkaat vastaan itse tehdyssä hoitolassani. Kesäkuun alussa 2015 sain kirjeen Lapin Ammattiopistosta, että minut on hyväksytty opiskelemaan kosmetologiksi. Kaksi vuotta kului kuin siivillä koulua käyden ja töitä tehden; jälkimmäisen vuoden kuljin Rovaniemellä koulussa uudelta kotipaikkakunnaltani Tyrnävältä. Valmistuin kosmetologiksi maaliskuussa 2017 ja pian sen jälkeen pääsin ripsikouluttajaksi arvostetulle virolaiselle Ruthie Belle -ripsimerkille. Koulutuksia teen kysynnän mukaan normaalin hoitolatyön ohessa.

Kielasmutkassa asiakkaita lämmitti aito takkatuli.

Kaikkien näiden vuosien ajan minua on motivoinut uuden oppiminen, ihanien ihmisten kohtaaminen ja asiakkailta saatu rohkaiseva palaute. Yrittäjän työpäivä on 24-tuntinen, siitä ei mihinkään pääse, mutta päivääkään en vaihtaisi kuitenkaan pois. Tulevaisuudessa aion edelleen kouluttautua säännöllisesti ja on upeaa, että pääsen jakamaan oppimiani asioita myös eteenpäin.

Lash lift -koulutusta pitämässä Salon Milagrossa, Helsingissä

Nykyinen Isokadun tila on ollut sopivan kokoinen ja mahtuipa sinne taitava kollega Sarakin hetkeksi työskentelemään kaverina. Saran vaihdettua alaa ja minunkin työnkuvani laajennuttua koulutuksiin, vuokratilan pitäminen yksin ei ole enää järkevää ja hoitola muuttaakin pian valmistuvan kotini yhteyteen Oulun Kivikkokankaalle 1.11.2017. Sinne toivotan lämpimästi tervetulleeksi kaikki uudet ja vanhat asiakkaat! 🙂

<3 Anna